tiistai 15. marraskuuta 2016

Huovutustyöpaja syksyllä 2016 osa 1.

Tutustumisen huovutuksen maailmaan aloitimme neulahuovuttamalla Pokemonhahmoja. Varsinaisena työnä pajalaiset saivat tehtäväkseen suunnitella itselle tarpeellinen käyttöesine, joka toteutetaan karstavillasta märkähuovuttamalla.

Ideoinnissa lähdettiin liikkeelle aivoriihellä, yhdessä mietien ja ylös kirjaten käyttöesineitä (piittaamatta esineiden materiaaleista). Seuraavaksi mietittiin ja kirjattiin adjektiiveja, millainen joku asia/esine voi olla. Tehtävänä oli yhdistää kolme sanaparia (adjektiivi/esine) ja lähteä näiden hauskojen sanaparien kanssa suunnittelemaan itselle käyttöesinettä. Ensimmäisen oman ideointikierroksen aikana jokaisesta sanaparista luonnosteltiin kuusi ideaa. Jokaisesta kuudesta ideasta itse valittiin paras ja näitä kolmea valittua lähdettiin suunnittelemaan eteenpäin, niiden toteutusta huovuttamalla. Lopuksi valittiin yksi, se paras idea. Vielä, viemään ajatuksia pois tavanomaisesta, opettaja arpoi erilaisen tyylisuunnan jokaiselle. Oman tyyllisuuntaan tutustuttiin kotitehtävänä ja se antaa suuntaa koristeluun toteutukselle.

Nyt on siis päätetty muoto, koko ja värit, eli alkaa toteutusvaihe. Kuvissa lopulliset toteutettavat suunnitelmat, tyylisuunnat ja niiden värimaailma.    




1. Pelottava kännykkäpussi. Teemaksi työlle tuli mytologia. Ensin suunnitelmissa oli pyöreä lapanen, mutta idea muuttui matkan varrella pelottavaksi kännykkäpussiksi.
2. Huopahuivi saa koristelunsa Steampunkista, joka matkii 1800-lukua ja usein erityisesti viktoriaanista Britanniaa. Siinä on paljon koukeroita, rattaita, kelloja ja höyrytekniikkaa.
3. Tuikkusäilytysrasia, jossa polttamattomia tuikkukynttilöitä voi säilyttää lähellä, ilman että ne näyttävät epäsiisteiltä kaupan paketissa. Rasian koristelu saa vaikutteita minimalismista.
4. Huopapurkki pikkutavaroille siistimään ympäristöä. Purkin koristelu on retroa 70-luvun tyyliä.




5. Kukkahahmokännykkäpidike teemana on lapsekas naivismi. Kännykkä on kukan halauksessa latauksen aikana. Sisällä rungossa on rautalankaa.
6. Aksolotli hartioiden lämpötyyny. Aksolotli on söpö meksikolainen salamanterieläin. Sen muoto sopii hyvin hartioille ja sisälle laitetaan kauratyyny joka on lämmitetty mikrossa. Koristelu saa vaikutteita Slaavilaisuudesta.
7. Kännykän suojaava laturipidike. Tarpeeseen tulee neljän villin pikkuveljen kanssa. Tyylisuuntana on Hippikulttuuri.
8. Ovistoppari. Pienet huopatossut pitämään ovea auki. Kuviointi tossuihin tulee Art Deco tyylisuunnasta.

Jatkoa seuraa...