maanantai 19. joulukuuta 2016

Huovutustyöpajan terveisiä osa 2.

Hei!

Huopatyöpajassa ahkeroitiin kovasti ja valmista syntyi sekä neulahuovutuksen että märkähuovutuksen osalta. 
Kiitos kaikille pajalaisille, kun jaksoitte tehdä myös kotitöitä, niin saatiin valmiit työt tänne blogiin näytille. 
Kuvissa ensin oman suunnittelun tulos ja heti perässä saman taitajan Pokémon -hahmo.

Tv: Hanna-ope

Aksolotli lämmittää käyttäjänsä hartioita sisälle laitettavan lämmitetyn kaurapussin myötä. Märkähuovutus, kuviointi neulalla ja taas märkähuovutusta.

Neulahuovuttamalla syntyi samallaZigzagoon.
Jouluisen ongelman ratkaisu: Polttamattomien tuikkukynttilöiden säilytysrasia, jota ei tarvitse katseilta piilotella. Kansi leikattiin kuvan oton jälkeen seuraamaan rasian muotoa.

Jynx antoi ehkä työnteolle rytmiä.

Huivi lämmittää aikaa...leppoista, vaikka lukuaikaa. Pieni kuva neulahuovutusvaiheesta.

...ja Pikatsulle meinasi kehittyä paino-ongelma, mutta saatiin kuriin. Pörröisyys voitetaan  lisää huovutusneulalla naputtamalla.
Retro 70 -luku ja toi raidat purkkiin. Toinen kuva kovan pyykkilautajynssäyksen ja huuhtelun jälkeen odottaa kuivumaan pääsyä.



Jigglypuffin hymyä.

Oikeassa sivussa olevasta reijästä saa kännykän sujautettua turvaan latauksen ajaksi. Toinen kuva märkähuovutusvaiheesta, jolloin kutistus ja kovetus  tehtiin pyykkilaudalla.

Toinenkin Jigglypuff, ehkä ujompi.
Kännykästä hellästi huolehtii Kukkakännykkäpidike.


Oddish myös hymyilee.
 Uusi ajatus ovenpidikkeestä. Pienet tossut, joihin laitetaan hiekapussit täytteeksi (kunhan routa sulaa). Bambuverholla huovutus on tehokasta, tosin yksitoikkoisia hetkiä.


Tässä Wigglytuff, joka on Jigglybuffin seuraava kehitysaste. 

Pelottava kännykkälaukku märkähuovutettiin, välillä neulahuovututettiin ja taas jatkettiin työstöä rullaamalla ja jynssäämällä pyykkilaudalla. 
Eevee myös vaatii lisää neulahuovutusta että tulee kovaksi. Silmiä ei ehditty, mutta tulee hänelle myöhemmin, siihen asti Eevee unelmoi.

Huovutus on mukavaa. Jonkin verran pitkän, saman toistamisen sinnikkyyttä vaativa laji.  
Mitä voi tehdä, vain oma mielikuvitus on rajana sille.


Hyvää Joulua ja Lämpöisää Uutta Vuotta 2017!

tiistai 15. marraskuuta 2016

Huovutustyöpaja syksyllä 2016 osa 1.

Tutustumisen huovutuksen maailmaan aloitimme neulahuovuttamalla Pokemonhahmoja. Varsinaisena työnä pajalaiset saivat tehtäväkseen suunnitella itselle tarpeellinen käyttöesine, joka toteutetaan karstavillasta märkähuovuttamalla.

Ideoinnissa lähdettiin liikkeelle aivoriihellä, yhdessä mietien ja ylös kirjaten käyttöesineitä (piittaamatta esineiden materiaaleista). Seuraavaksi mietittiin ja kirjattiin adjektiiveja, millainen joku asia/esine voi olla. Tehtävänä oli yhdistää kolme sanaparia (adjektiivi/esine) ja lähteä näiden hauskojen sanaparien kanssa suunnittelemaan itselle käyttöesinettä. Ensimmäisen oman ideointikierroksen aikana jokaisesta sanaparista luonnosteltiin kuusi ideaa. Jokaisesta kuudesta ideasta itse valittiin paras ja näitä kolmea valittua lähdettiin suunnittelemaan eteenpäin, niiden toteutusta huovuttamalla. Lopuksi valittiin yksi, se paras idea. Vielä, viemään ajatuksia pois tavanomaisesta, opettaja arpoi erilaisen tyylisuunnan jokaiselle. Oman tyyllisuuntaan tutustuttiin kotitehtävänä ja se antaa suuntaa koristeluun toteutukselle.

Nyt on siis päätetty muoto, koko ja värit, eli alkaa toteutusvaihe. Kuvissa lopulliset toteutettavat suunnitelmat, tyylisuunnat ja niiden värimaailma.    




1. Pelottava kännykkäpussi. Teemaksi työlle tuli mytologia. Ensin suunnitelmissa oli pyöreä lapanen, mutta idea muuttui matkan varrella pelottavaksi kännykkäpussiksi.
2. Huopahuivi saa koristelunsa Steampunkista, joka matkii 1800-lukua ja usein erityisesti viktoriaanista Britanniaa. Siinä on paljon koukeroita, rattaita, kelloja ja höyrytekniikkaa.
3. Tuikkusäilytysrasia, jossa polttamattomia tuikkukynttilöitä voi säilyttää lähellä, ilman että ne näyttävät epäsiisteiltä kaupan paketissa. Rasian koristelu saa vaikutteita minimalismista.
4. Huopapurkki pikkutavaroille siistimään ympäristöä. Purkin koristelu on retroa 70-luvun tyyliä.




5. Kukkahahmokännykkäpidike teemana on lapsekas naivismi. Kännykkä on kukan halauksessa latauksen aikana. Sisällä rungossa on rautalankaa.
6. Aksolotli hartioiden lämpötyyny. Aksolotli on söpö meksikolainen salamanterieläin. Sen muoto sopii hyvin hartioille ja sisälle laitetaan kauratyyny joka on lämmitetty mikrossa. Koristelu saa vaikutteita Slaavilaisuudesta.
7. Kännykän suojaava laturipidike. Tarpeeseen tulee neljän villin pikkuveljen kanssa. Tyylisuuntana on Hippikulttuuri.
8. Ovistoppari. Pienet huopatossut pitämään ovea auki. Kuviointi tossuihin tulee Art Deco tyylisuunnasta.

Jatkoa seuraa...


maanantai 31. lokakuuta 2016

Nikkarointia

Käsityö 5 ryhmä on ollut nikkaroimassa jo jonkin aikaa.

Tässä ryhmäkuva meistä... tai siis melkein kaikista. Niin ja tuo "yksijalkainen" on meidän opettaja.
Kukkuu!

Näillä päästään ainakin alkuun...
Yhteistyöllä kaikki sujuu.
Sydämellinen mökin seinä
Jokainen on saanut suunnitella omansa, joten kaikki mökit/pöntöt ovat erilaisia.
Mökistä voi tulla vaikka maitopurkin kaltainen. 
Hurja maalaus käynnissä.
Alussa kaikki oli vain paperilla.

Jatkoa seuraa... esittelemme tuotoksemme myöhemmin.

torstai 20. lokakuuta 2016

Kevätnäyttelystä 2016

Huhtikuussa oli jälleen upea mahdollisuus luoda katsaus taidekoulun vuoteen.

Kevätnäyttelymme on pidetty tapahtuma. Vaikka Patruunagalleria on täynnä vuoden aikana valmistuneita taideteoksia, on se vain osa siitä, mitä on saatu aikaan. Tässä katsaus vuoden 2016 kevätnäyttelyyn.